Ajattelua, joka ei lähde päästä eikä jää päähän

Mitä yhteistä on buddhalaisella meditaatiolla, stoalaisella mielenrauhalla, Franklinilaisella vapauden ajatuksella ja Esa Saarisen lempeällä ajattelun filosofiassa? Entä mitä tekemistä näillä on aivojen kuvantamisen, kehollisten tuntemusten ja modernin tunnetutkimuksen kanssa?

Positiivisen psykologian ja positiivisen pedagogiikan kanssa?

Mitä tekemistä niillä on haastavan vuorovaikutustilanteen ennakoinnin ja akuutin hoitamisen kanssa?

Tosi paljon.

Kun tunteet aktivoituvat kehossa, ne voivat olla ensimmäisiä viestejä siitä, että tilanne vaatii meiltä enemmän ymmärrystä kuin reagointia.

Tuhansia vuosia vanhat filosofiat ja uskonnot ovat yrittäneet sanoittaa sitä, mitä on olla ihminen, miten selittää kärsimys, miten löytää merkitys, miten elää todeksi se, mikä tuntuu oikealta.

Ne ovat tarjonneet sanoja, vertauksia ja käytäntöjä, joiden tarkoituksena on ollut kasvattaa ihmisen sisäistä vahvuutta – ehkä juuri sitä, mitä me Rotevassa käsitämme ainakin osaksi rotevuutta.

Nykyään tiede pystyy näyttämään konkreettisesti, miten tunteet näkyvät aivoissa, missä kohtaa kehossa suru tai ilo tuntuu ja miten tunne voi tarttua ihmisestä toiseen. Nummenmaa, Damasio ja muut tutkijat vahvistavat sen, mitä vanhat mestarit jo aavistivat: tunteet eivät välttämättä ole häiriö, vaan viesti.

Kun tunteet aktivoituvat kehossa, ne voivat ensin tuntua epämääräisenä jännityksenä, puristuksena rinnassa tai levottomuutena raajoissa. Monesti on vaikeaa sanoittaa sitä, mitä keho koittaa kertoa.

Ja juuri keho on se ensimmäinen ilmaisin, jonka kautta ihminen voi oppia ymmärtämään itseään, tunteitaan ja toisten tunteita.

Peilisolujen ansiosta tunnereaktiot tarttuvat toisiin tiedostamatta. Jos en tunnista, mikä tunne on minun ja mikä toisen, saatan reagoida väärään suuntaan. Mutta jos tulkitsen, että tuntemukseni voi olla peili toisen hätään, se voi auttaa empatian syntymisessä ja minäpystyvyyden vahvistamisessa.

Psykologinen turvallisuus vuorovaikutuksen avulla. Kuva on osa Roteva- turvallisuuskoulutuksen ja johtamisvalmennuksen materiaali. Created by Jutta Kivilompolo.

Omat vahvuuteni vahvistuvat ja pystyn paremmin auttamaan toista.

Tässä näkyy rotevuuden yksi keskeinen ulottuvuus: Itsensä ymmärtäminen ei ole vain sisäinen prosessi, vaan se on myös osa vuorovaikutusta.

Rotevuus ei ole vain oman mielensä hallintaa, vaan myös toisen auttamista – joskus jopa silloin, kun toinen ei vielä tajua tarvitsevansa tukea.

Filosofit kautta aikojen ovat kuvanneet tätä sisäistä tilaa eri sanoin: buddhalaiset puhuvat kärsimyksen juurten ymmärtämisestä ja siitä vapautumisesta. Stoalaiset puhuvat tunteiden hallinnasta hyveen kautta. Viktor E. Frankl muistuttaa, että vaikka kaiken muun voi viedä, ei ihmisen vapautta valita suhtautumistaan. E. Saarinen taas nostaa ajattelun ja tunteen liiton: Syvä ajattelu on parhaimmillaan rakkaudellista.

Rotevuus ei ole staattinen ominaisuus.

Se ei ole lihaksen koko tai tahdonvoiman mittari, vaan hiljainen ja joustava kypsyminen. Se voi olla kyky pysähtyä keskelle tuntematonta, kuunnella mitä oma keho kertoo, mitä toinen ihminen yrittää sanoa sanojen välistä, ja tehdä jotain rakentavaa – vaikka se olisi vain pieni kunnioittava ele:

Katsominen, Kysyminen, Kuunteleminen.

Rotevuus ei ole pelkästään sitä, että jaksaa tai kestää, vaikka se on varmasti myös sitä. Se on myös sitä, että pysähtyy, kuuntelee omaa kehoa, tunnistaa tunnetilan ja yrittää tehdä oikean valinnan. Valinta ei synny pelkästä järkeilystä vaan kokonaisvaltaisesta ymmärryksestä, joka yhdistää kehon, mielen ja merkityksen.

Sitä voi harjoitella.

Haastavissa vuorovaikutustilanteissa meille tulee mahtava mahdollisuus tutustua itseemme. Ihmetellä omia reaktioita ja uteliaana koittaa saada selville, miten toista voisi auttaa pahan mielensä kanssa.

Toinen on tosissaan tunteensa kanssa. Se on hänelle totta, vaikka minusta se voi olla todella kummallista.

Entä jos seuraavan kerran, kun tunnet epämääräisen paineen rintakehässä tai huomaat hermostuvasi palaverissa, pysähtyisit hetkeksi ja kysyisit:

Mitä kehoni yrittää nyt kertoa minulle?

Onko tämä tunne minun vai jonkun toisen?

Voisinko kääntää ahdistavan tunteen uteliaisuudeksi?

Pystynkö parantamaan toimintaani?

Voit kokeilla 6k-mallia pyrkiessäsi dialogiin: Katso, kysy, kuuntele, kokoa( tee yhteenvetoja toisen viestistä),kiitä ( anna vahvistavaa palautetta ja rohkaisua), katse eteenpäin ( sopikaa yhteiset askelmerkit eteenpäin ).

Kokeile rohkeasti.

Saatat yllättyä positiivisesti ja ajattelu jatkaa matkaansa tehden hyvä juttuja.